Kun arki näyttää punaiselta...

Tein itselleni vuoden alussa Firstbeat-mittauksen. Mittaus kertoo sykevälivaihteluun perustuen, miten paljon päivässä on stressiä, palautumista ja liikuntaa. Tuloksissa stressi ja kuormitus näkyvät punaisena, palautuminen vihreänä ja liikunta sinisenä.

Vaikka olen hyvinvoinnin asiantuntija eikä mittaus ollut minulle todellakaan ensimmäinen, olivat tulokset herättäviä. Useampi työpäivä kului täysin punaisella ilman vihreän häivähdystäkään. Ei siinä vielä mitään – työpäivän aikana on välillä vaikea palautua – mutta sama punaisuus jatkui iltaan asti. Valveillaoloaikani ei siis sisältänyt lainkaan hetkiä, joissa olisin palautunut. Olin myös juuri palannut töihin pitkältä talvilomalta, joten kaiken järjen mukaan resilienssiä olisi pitänyt olla.

Viikonloput näyttivät hieman paremmilta, mutta eivät missään nimessä erinomaisilta. Kahden pienen lapsen kanssa on välillä vaikea ottaa aikaa itselleen. Toinen haaste tulee vastaan heti, kun vapaahetken saa: mihin ajan käyttää? Liikkumiseen, ystäviin vai palautumiseen?

Näissä on onneksi voimassa ”ota kaksi, maksa yksi” -periaate. Liikkumisen ja ystävät voi yhdistää, ja palautuminen voi olla kevyttä liikkumista luonnossa tai elokuvan katsomista ystävän kanssa. Aiempien mittausten perusteella tiedän kuitenkin, että juuri tässä elämäntilanteessa minulle toimivin palautumiskeino nukkumisen lisäksi on kirjan tai lehden lukeminen. Arkeni on todennäköisesti niin kuormittavaa, että tarvitsen rennon asennon sekä rauhaa ja hiljaisuutta, jotta hermostoni rauhoittuu. Fyysinen kunto tukee palautumista, ja tiedostan, että myös siinä on parantamisen varaa.

Visuaalisena ihmisenä minua helpotti jälleen kerran nähdä arkeni väreinä. Tulokset vahvistivat ajatustani siitä, että minun kannattaisi pysähtyä useammin ja pidemmäksi aikaa. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin tiedostan tilanteen.

Kun läpeensä punaisen työpäivän jälkeen lapset istuvat katsomaan Pikku Kakkosta, teen helpommin omaa hyvinvointiani tukevan valinnan: käyn toiseen huoneeseen matolle makaamaan, nostan jalat ylös ja hengittelen. Kun taas tunnen, että työpäiväni on ollut kevyempi, lähden liikkumaan.

Reilu vuosi sitten päiväni eivät näyttäytyneet näin kuormittavina. Kokonaisuudessa täytyy siis huomioida myös muuttuva elämäntilanne. Joskus palautumiseen on riittänyt istuskelu kahvilassa tai television katselu. Tällä hetkellä näyttää ja tuntuu siltä, että pelkkä pysähtyminen ei riitä, vaan myös sillä, mitä teen, on merkitystä.

Monella kesäloma on jo alkanut tai vähintäänkin alkamassa. Haluan muistuttaa, ettei loma yksin riitä palautumiseen, jos yli 300 päivää vuodessa pää ja hermosto käyvät punaisella. Siksi on tärkeää pysähtyä pohtimaan omaa arkea ja tunnistaa juuri itselle sopivat palautumiskeinot.

Palautuminen ei ole palkinto työn jälkeen – se on edellytys sille, että arki ylipäätään kantaa.

Teksti ja kuvat: Työhyvinvoinnin ja henkilöstöliikunnan asiantuntija, Oona Niittymäki, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry